Blogihiljaisuutta

Syksy on mennyt hujauksessa. Lomamoodista takaisin arkimoodiin siirtyminen näyttää vievän kaiken energian. Omat haasteensa tähän syksyyn ovat tuoneet esikoisen koulun aloitus ja kahden läheisen ihmisen kuolemat.

Urheilua ei kuitenkaan ole unohdettu kaikista muista mielessä pyörivistä asioista huolimatta. Ilman sitä olisikin ollut varsin raskasta. Uskomattoman leuto syksy on innoittanut lenkkipoluille, mutta jostain syystä pyöräilyyn se ei minua ole juurikaan innostanut. Huono homma sinänsä ja nyt pitäisikin saada joku motivaatioruiske tähän ongelmaan. Ensi kesänä olisi edelleen tavoitteena saada parit tri-kisat kilpailukalenteriin.

Motivaation puute pyöräilyyn näkyi myös kesän aikana käydyssä kilometrikisassa. Vaikka joukkueemme saavuttikin palkintopallisijoituksen, olin minä peränpitäjänä joukkueen sisällä. Toki kesällä pyöräily painoittui alkukesään ja Kiskon mittelöiden jälkeen keskityin lähes 100% uintiin ja syyskuun EM-kisoihin. Ensi vuonna nämä arvokisat on jo kesäkuussa, joten erilainen kesä on jokatapauksessa tulossa ja sen pitäisi näkyä pyöräilykilsoissakin.

Suunnistuksen saralla tämä kesä oli myös hiljainen. Harmi sinänsä, koska suunnistus on niin karkkia treenauksessa. Urheilun lomassa ratkottavat pähkinät ja aivojumppa on niin ihanan rankkaa ja tyhjentävää. Syksyn Firmaliigassa uurastus onneksi palkittiin ja joukkueemme nousi seuraavaan sarjaan. Yhdessä osakilpailussa pääsin vielä joukkueemme kärkipaikalle ja ainoana naisena joukkueessa siihen voinee olla tyytyväinen. Espoorasteilla en etukäteispäätöksistä huolimatta uskaltautunut kuin helpoille c-reiteille. Ehkäpä haaste ensi vuodelle on hypätä askel eteenpäin tässäkin lajissa ja uskaltautua vaativammille b-reiteille.

Terveenä kuitenkin onnistuin pysymään koko niin sanotun kilpailukauden. Nyt syksyn viimeisten kisojen jälkeen olenkin sitten ollut flunssassa kohta toistaviikkoa. Toivottavasti viime syksyn kuukauden flunssaputki ei saa jatkoa ja voin pian taas aloittaa peruskuntokauden.

Mies täydensi välinevarastoani Inov:n maastojuoksukengillä. Malli ei ole täysin sama kuin kuvassa, mutta idea siitä varmasti välittyy.

Jaltan tunnelmia

Kaksi kuukautta mastersien EM-uintien jälkeen on hyvä palata kisatuloksiin ja tunnelmiin. Minulle ensimmäiset kilpailut ulkomailla ikinä toi tietenkin oman lisämausteensa koko reissuun. Itse kilpailuista päällimmäisenä on mielessä se, että päivät oli pitkälti odottamista, odottamista ja odottamista ennen omaa kilpailusuoritusta. Kuvaavaa oli se, että ensimmäisenä päivänä kisaohjelmassani oli 800 vu. Sitä ennen uitiin naisten ja miesten 200 sku sekä miesten  800 vu. Kilpailut alkoivat aamulla klo 9 ja oma eräni uitiin illalla klo 17. Kilpailijoita näissä kisoissa oli huomattavasti vähemmän kuin vastaavissa kisoissa aiemmin. Eksoottinen kilpailupaikka karsi todennäköisesti suurimman osan osallistujista. Suomella oli kuitenkin edustettuna mukavat noin 40 uimaria. Ja sijoituksethan jaetaan kuitenkin aina läsnäolijoiden kesken!

Tuloksellisesti olin heti kisojen jälkeen pettynyt allassuorituksiini. Ajat eivät hiponeet itselleni asetettamiani tavoitteita ja sitä mitalliakaan ei sitten tullut. Nyt 2 kk jälkikäteen olen vähän pehmentänyt ajatuksiani. Oikeastaan taisin kuitenkin uida ihan kelpo aikoja. Parannettavaa jäi erityisesti pitkillä vapareilla vauhdinjaossa ja kaikilla matkoilla käännöksissä. 100 su uinti viimeisenä allaspäivänä oli jo ihan rohkeaa, mutta myrskytuuli toi hankaluuksia käännökseen kun käännösliput liehuivat missä sattui. Tässä vielä ajat ja tulokset omassa 30-34 vuotiaitten sarjassa:
800 vu 11.22,22 sijoitus 4/8
200 vu 2.36,38 sij. 7/8
400 vu 5.31,46 sij. 4/8
200 su 2.55,55 sij. 5/7
100 su 1.20,07 sij. 5/9

Keskittymistä ennen starttia.

Viimeisenä matkapäivä oli vielä vuorossa avovesiuinti. Veden lämpötila oli mukavat +20 astetta, mutta mahdollinen kohtaaminen meduusojen kanssa mietitytti. Näköhavaintojen mukaan niitä oli kuitenkin ollut koko kisaviikon vedessä niukanlaisesti. Itse taisin törmätä (käsi hipaisi) ainoastaan yhteen uinnin aikana. Samassa lähdössä minun kanssani lähti neljästä eri ikäryhmästä uimareita - yhteensä 35 uimaria. Vaikka meillä oli eriväriset (hailakan) väriset lakit, ei uidessa juuri pystynyt erottamaan oliko vieressä uiva samaa ikäryhmää vai ei. Oli siis syytä kamppailla kaikkia vastaan. Heti lähdössä muutama lähti niin kovaa vauhtia ettei ollut mitään mahollisuuksia pysyä perässä. Viimeisellä kilometrillä meitä oli 5 naisen ryhmä ja sainkin ennen viimeistä poijua ohitettua kaikki. Viimeiseltä poijulta lähdin siis kärjessä. Onneksi näin sillä suunnistin väärin. Poijulta olisi pitänyt tehdä jyrkkä 120 sateen käännös ja se jäi minulta vajaaksi. Rannassa oli myös normaaleja uimapoijuja häiritsemässä suunnistusta. Kaikki takanani tulleet tod.näk. seurasivat minua ja niinpä kaikki teimme pienen kunniakierroksen. Tuomarit olivat kuitenkin ajantasalla ja vene tuli ohjaamaan meitä oikeaan suuntaan. Vielä maalisuoralla kamppailin samaisessa ryhmässä uineen uimarin kanssa ja hävisin hänelle tulosten mukaan 0,06 sekuntia. Käsiajanotossa tämä on hieman kummallisen tarkkaa ajanottoa, mutta onneksi kyseinen uimari oli minua nuoremmassa ikäsarjassa.

Miesten avovesiuintia heti startin jälkeen.

Maalissa en tiennyt yhtään mikä sijoitukseni oli. Takaa valui koko ajan lisää naisia ja minulla päälimmäisenä ajatuksena ja harmistuksena oli lopun suunnistusmoka. Olin varma, että jos joihinkin kärkipään sijoituksiin olisi ollut mahkuja niin ne varmasti meni lopun kunniakierroksella. Olin onnessani kuitenkin kisojen loppumisesta ja siitä, että nyt voisi lopettaa kisajännittämisen. Niinhän minä luulin, kunnes sain alustavat tulokset, joissa olin ykkösenä. Heti perään kuitenkin järjestäjät totesivat, että tuloksissa on jotain häikkää ja niitä pitäisi vielä tarkistella. Jännitystä jatkuikin lähes 2 tuntia ja tulosten tarkistamisten jälkeen sijoitukseni oli kakkonen. Mikäpä sen hienompaa kuin päättää kilpailut palkintopallille!

Kisojen lisäksi matkaseura ja uudet uintitutut tekivät kisamatkasta ihan täydellisen! Ensi vuonna Italian Riccionessa meno onkin kahta hurjempaa. Kilpailjoita rajoitetaan paljon tiukemmilla aikarajoilla ja kisa-altaitakin on kaksi kappaletta! Toisessa altaassa kisaavat naiset ja toisessa miehet.

Treeniohjelma

Rupesin ihan ajatuksella miettimään aiemmin mainitsemaani treeniohjelmaa tai kausisuunnitelmaa.

Tositreenauksen kulta-aikoina silloin alle parikymppisenä koko ryhmälle oli yhteinen kausisuunnitelma. Käytännössä se meni niin, että treenejä oli 9 kertaa viikossa. Sunnuntai oli vapaa jos ei ollut kisoja. Ti, Ke ja Pe oli kahdet treenit. Kovaa uitiin Ti, To ja La treeneissä. Peruskuntokaudella treenit oli kynnysalueen pitkiä treenejä, kisakauden lähestyessä tehoja kasvatettiin maitohapon sietoon ja sitten kilpailukaudella kilpailunomaisia vetoja ylhäältä. Treenit ei juuri eronneet olit sitten nylkky ( pitkänmatkan uimari) tai sprintteri. Kroppaa ei kuunneltu, mutta valmentajaa sitäkin tarkemmin. Itsekin jäin usein uimaan treeniohjelman loppuun vaikka muut oli lähteneet. Tämä kyllä enemmänkin omaa tyhmyyttä kuin valmentajan käskystä.

Uinnin lisäksi yritettiin hieman oheistreenauksena kuntosalia mutumenetelmällä. Tehtiin vähän sitä sun tätä, kun ei juuri kokemusta ollut. Muistaakseni läpi kauden vedin vähän samantyyppistä treeniä, samoilla painoilla, samoilla laitteilla. Ihan urani lopussa mukaan tuli kuntopiirityyppistä kiertotreeniä. Käsittääkseni tilanne on onneksi täysin erilainen oheisharjoittelun suhteen nykyaikana.

Itselläni tämän tyyppinen kurinalainen, ei yksilöllinen ja yksipuolinen treenaaminen kostautui kummankin olkapään rasitusvammoina, tuloskehityksen pysähtymisenä ja johti lopulta loppuunpalamiseen. Intohimoa ja hulluutta olisi varmasti riitänyt jatkaa, jos edes sosiaaliset kuviot ryhmässä olisi toimineet. Iän myötä kuitenkin treenikaverit yksi toisensa jälkeen vaihtui nuorempaan ikäpolveen ja ei vaan enää oltu ryhmätovereiden kanssa samassa elämäntilanteessa saati samalla aaltopituudella.

Tuolloin treenatessa oli kuitenkin ihan eri edellytykset tähdätä huippukuntoon ja kisoihin, tai niin ainakin luulin. Nyt olen huomannut että nykyisellä treenauksella, joka on monipuolista, kropan kuuntelemista ja muun elämän huomioivaa tulokset ikä huomioiden ei hirveästi jää jälkeen entisistä ennätyksistä. On välillä ihan huvittanut kuinka kevyesti otan sen että suunniteltu kovatreeni jääkin väliin, kun lasten menot ajavat edelle tai viikon työmatka estää treenaamisen juuri ennen kauden pääkisoja. Edelleen selittelen ja tunnen huonoa omaatuntoa jos jätän ajatellun treenin väliin väsymyksen vuoksi. Mutta alan oppimaan olemaan itselleni armollinen ja myöntämään levonkin olevan tärkeä osa kehittymistä. Kantapään kautta on myös opittu se, että väsyneenä treenaaminen altistaa sairastumisillekin.

Mutta jos nyt ottaisin taas kausisuunnitelman mukaan. Treenejä tiettynä päivänä, mustaa valkoisella, kilometritavoitteita. Noudattaisinko niitä orjallisesti, voisinko ja osaisinko soveltaa. Olisivatko ne apuna vai paineena takaraivossa. Ennustaisinko toteutumisen mukaan tulevat kilpailusuoritukseni, jotka johtaisivat paineeseen ja pahimmillaan pettymisiin. Katoaisiko taas urheilun ilo?

Treenaaminen on välillä yksinäistä puurtamista.

Avovesiuinnin SM

Lämmin ja kaunis ilma, kylmä mutta tyyni vesi. Pitkä matka, lyhyt pinna. Uutta teknologiaa ranteessa, historiaa rannalla. Yleisessä sarjassa tipahdin pallilta, mutta joukkue kipusi kolmannelle. Eka muttei vika kerta. Mutta missä suihkut?

50 min ja 47 sekunnin uinnin jälkeen saa hetken puuskuttaa

Lomanlopetusahdistus

Olihan se mukava, että pääsi lomalla muuttamaan. Mutta kyllä nyt tuntuu, että koko loma meni vanhaa asuntoa purkaessa ja uutta laittaessa. Nyt viimeisellä lomaviikolla olen sitten paniikinomaisesti yrittänyt järjestää jotain muutakin tekemistä esim. kutsunut kavereita kylään. Siitä on sitten seurannut se, että illat on täynnä ohjelmaa. Ja niinpä iltaisin ei ole tullut urheiltuakaan. En osaa nyt kulkea sitä kultaista keskitietä vaan menen laidasta laitaan.

Toisaalta viime viikko oli varsin uintipainotteinen kuitenkin. Parit normitreenit sekä viikonloppuna leirintapainen tehotreenipäivä Riihimäen maauimalassa. Tämän viikon voi siis ottaa ihan hyvällä omallatunnolla ja maalaisjärjelläkin hieman kevyemmin. Lauantaina tulee kuitenkin 3 km kovaa uintia avoveden SM-uinneissa.

Hieman tuo lauantain kilpailu jo jännittää. Ei niinkään matka, vaikka se onkin pisin koskaan uimani kilpailumatka. Eikä seura, sillä samassa sarjassa kanssani ui yli kymmenen vuotta muo nuorempia. (Uskoisin parikymppisten kilpaiuimareiden uivan reilusti tällaista tätiä kovempaa.) Vaan tällä kertaa jännityskerrointa nostaa veden lämpötila. Ilma on kuitenkin jo viilenemään päin, yöt on kylmiä ja eletään jo kuitenkin elokuun puoliväliä. Argh, siellä joutuu siis kaikella todennäköisyydellä palelemaan.

On myös tässä selkä vaivannut. Olin Pitkäjärven yliuinnin jälkeen hierojalla ja samana päivänä vielä uintitreeneissä. No, selkä ei oikein tykännyt siitä. Se on heijastunut myös nivusiin. Niitä tässä olen omatoimisesti hoitanut tulehduskipulääkkeillä ja venyttelyllä. Nyt jumit alkaa hieman hellittämään, mutta selässä tuntuu olevan ikäviä lukkoja vielä joka aamu. Tarvisi mennä hoidattaamaan sitä jollekin naksauttajalle.

Tässä uintihuumassa ja kipuhoitojen keskellä havahduin myös siihen tosiasiaan, että lomalla en kaikista ajatuksista huolimatta saanut tehojaksoa pyöräilyyn, juoksuun saati suunnistukseen. Mutta annan tämänkin itselleni anteeksi. Silti hieman kiehtoisi ajatus siitä, että saisi aikaiseksi jonkun järjellisen treeniohjelman. Sellaisen joka palvelisi pääosin uintia talvisin, mutta painottaisi myös muita lajeja niin, että ensi kesänä voisi olla luottavaisin mielin viivalla myös triathlonissa. Nyt harjoittelu on pitkälti edennyt fiilispohjalta ja muun perheen menoihin mukautuen. Pitäisikö tästä tehdä ihan oma haasteensa?

Vedessä on elämää!

Pitkäjärvi 2011

Laaksolahden Virin perinneseura järjesti perinteikkään Pitkäjärven yliuinnin heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Viivalla oli ennätyksellinen joukko uimareita - yli 40. Ilma oli puolipilvinen ja hieman tuulinen. Vesi oli +22 eli ihan kohtuu lämpöistä uikkareilla uitavaksi. Matkaahan yliuinnilla on noin 2,1 km. Reitti kulkee Laaksolahden uimarannalta vastarannan "isolle" kivelle ja takaisin. Kaikki lähtevät yhteislähdössä, mutta kilpailu on lähinnä vain itseä vastaan. Kiertopalkinto arvotaan ja lisäksi kaikki saavat kunniakirjan. Tällä kertaa matkaan lähtijöiden ikähaarukka oli 15-73 vuotta.

Tavoitteena itselläni oli uida tasavahva uinti ja toivoa, että se riittäisi edelliskesää parempaan tulokseen. Mielestäni olin kuitenkin viimevuotista paremmassa kunnossa. Tuulinen ja sitä myötä aallokkoinen järvi toki hieman kasvatti haastetta.

Hetki ennen lähtöä. Minä mustissa uikkareissa, valkoinen lakki päässä.

Lähtö meni mukavasti ja en uinut kovin monen kanssa päällekkäin. Alkumatkasta rinnalla näytti olevan useita uimareita, mutta reittivalinnat hieman hajoittivat porukkaa. Itsekin taisin koukata vastarannalle hieman liikaa oikean kautta.

Matkaan lähti 41, joista muutama oli selvästi kuntouimareita ja oli joukossa yksi vesijuoksijakin.

Puolimatkassa vastarantaa taitoin matkaa sitten jo lähes yksinäni. Yksi uimari oli muutama 10 metriä edessäni, näin hänen potkun pärskeet aina suuntaa katsoessani. Hieman ennen kiveä näin kärjen tulevan vastaan ja ilokseni laskeskelin olevani varsin vähän jäljessä ja sijoituskin oli neljäs.

Paluumatka meni toivoessa, että loppuisipa matka jo. En selvästikään ole vielä tottunut pitkien matkojen puuduttavaan puurtamiseen. Varsinkin maalilaiturin jo näkyessä noin 300 metriä ennen maalia olin aika väsähtänyt. Vauhtia olin kyllä pitänyt mielestäni varsin mallikkaasti yllä, mutta hieman tuossa lopussa taisi tahti hellittää.

Maaliin sitä lopulta kuitenkin päästiin. Aika parani yli minuutin viime vuodesta, joten tavoite saavutettiin. Olin oikein tyytyväinen uintiini kokonaisuudessa. Loppuaikani oli 32.15 ja edelleni ehti 2 miestä ja yksi nainen. Voittajalle hävisin lähes 5 minuuttia, joten erot olivat kuitenkin aika suuret sinne kärkeen. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

Viimeiset väsyneet vedot ennen maalia.

Yllättävää oli että ojentajien lisäksi myös kumpikin nivunen kipeytyi. Joskus kovissa treeneissä olen saanut tuntemuksia vasempaan nivuseen, mutta nyt siis kumpaankin ja vasta uinnin jälleen. Palautuminen ei onneksi vienyt kauaa, joten treenaaminen kohti avoveden SM- uinteja jatkuu.

Muutto ja vähän muutakin

Olemme selvinneet muutosta! Päätimme alkuvuodesta myydä vanhan asuntomme ja ostaa uusi lähempää esikoisen syksyllä alkavaa koulua. Kaikkien kommellusten ja mutkien jälkeen heinäkuun puolivälissä nukuimme ensimmäisen yön uudessa kodissa. Pintaremontointi, tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen luonnollisesti vei suuren osan kesäämme. Olemme nyt kuitenkin pikku viilauksia vaille kotiutuneet uuteen kotiimme ja ehtineet jo harjoitella koulutaipalettakin. Nettiyhteyskin on tänään vihdoin saatu toimimaan.

Harjoitusrintamalla ei ole ollut täysin hiljaista, mutta vähän säästöliekillä on menty. Lomalla kun oli tarkoitus tehdä enemmän kuin arkena. Perustaso on pysynyt kuitenkin kohdillaan, kuten Pitkäjärven yliuintikin osoitti (siitä enemmän myöhemmin).

Vanhat, karmivat muistot tulvahtivat mieleen kun muuton jälkeisenä päivänä hyppäsin altaaseen. Nopeustreenin jälkeen vasen olkapää kipeytyi uintikelvottomaan kuntoon. Olen aikoinani saanut kumpaankin olkapäähän vuorollaan rasitusvammat ja tiedän paranemisen kestävän kauan. Burana-kuuri ja painavien laatikoiden välttäminen vei kivun kuitenkin vajaassa viikossa pois. Tämä kuitenkin muistuttaa lajin rasituksesta olkapäihin ja tärkeydestä pitää tukilihaksista huolta.

Asuista päätelleen menossa on uintikilpailu (Pitkäjärvi 2011)

ps. Toukokuussa leikattu mieheni (olkapään revennyt nivelkapseli) sai juuri lääkäriltään Heliöltä luvan aloittaa treenaamisen. Jatkossa jaetaan taas treenivuoroja!

Turvallisille vesille

Tiiviin avovesiuintijakson ja triathlon mittelöiden jälkeen oli taas turvallista hypätä rataköysien väliin uimaan. Ikävä oli jo kirkkaita vesiä, tuttuja kaakeleita ja uintia rytmittäviä käännöksiä. Tuntui kummalta, kun tunsi veden virtaavan selässä. Ihan kuin uikkareilla uinnista olisi aikaa jo iäisyys.

Tutustuminen märkäpuku-uintiin oli tänä keväänä jotain uutta, ehdottomasti kokemisen arvoista. Vaikka puku edelleen tuntuu puristavan, kiristävän ja ahdistavan, on kuitenkin optimisäädöt löydetty. Puku pitää pukea ajatuksella päälle ja niin, että hartioille jää tilaa liikkua sen mikä vain on mahdollista. Hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös lämpöinen olotila avovesien lämpötiloissa. Uimari kun on tottunut siihen +27 C uintilämpötilaan. Puhumattakaan jo aiemmin kehumiini vauhtiominaisuuksiin vaikka varsinaisesta vauhdin hurmasta ei voinekaan puhua.

Rankan mutta palkitsevan viikonlopun kokemuksen jälkeen olisi kuitenkin nyt pikkuhiljaa suunnattava ajatukset tähän tutumpaan tapaan päästä vedessä eteenpäin. Seuraavat avovesimittelöt kun sitten ovatkin uimapuvulla uitavia. Ensin edessä on Espoossa 2,1 km leikkimielinen Pitkäjärven yliuinti ja sitten Hämeenlinnassa 3 km SM-mittelö Vanajavesiuinnit. Viimeistä vuotta junnuna, joten vielä en pääse ikäneitosarjoihin.

Heti avovesikauden päätteeksi onkin sitten jo lähtö syksyn ensimmäisiin allaskisoihin, jotka tosin huipentuvat vuoden viimeiseen avovesikoitokseen. Puitteet ovatkin sitten hyvin erilaiset: merivesi ja todennäköisesti aallokkoa eri tavalla kuin täällä kotosuomessa.

Kisko-triathlon

Kävin Kiskossa kiskomassa kisat kovaa kesäkuumalla!

Sivulajin harjoittelut huipentuivat eilen Kiskossa. Hieno huipennus olikin! Matkaa oli reilusti enemmän kuin debyytissäni viime kesältä eli haastekerrointa oli kasvatettu. Perusmatka (1,5 - 40 - 10) taittui helteisessä säässä. Lämpöä oli riittävästi - lähes 30 C.

Hetki ennen lähtöä

Lähtöviivalla kanssani oli 162 miestä ja 28 naista. Lähtö oli varsin rauhallinen kun naiset ja miehet oli karsinoitu erilleen. Tosin naisilla matkaa sitten tulikin joku kymmenen metriä enemmän. Omassa rauhassa uinnista ehkä sen verran voin näin harrastelijana antaa periksi. Rata oli kolmionmuotoinen ja ekalla poijulle tultaessa oli jo ryhmät kuitenkin yhdistyneet. Matka meni mukavasti vaikka pitkät poijujen välit eivät ole minulle kovin tuttua tyyliä uinnissa. Ei tullut sellaisia luonnollisia rytmin vaihdoksiakaan, joten uintivauhti lienee ollut aika tasaista. 1500 m taittui aikaan 23,26. Kuinka ollakkaan, tässä olikin se minun kohokohtani sijoituksellisesti. Naisten ykkösenä ja miehistäkin vain 11 ui kovempaa.

Vaihdossa on vielä hiljaista

En pitänyt vaihdossa suuremmin kiirettä. Täytyy tunnustaa, että yritin tasoittaa hengitystä ennen ensimmäistä ylämäkeä, joka on varsin tiukka rannasta ylös maantien varteen. Siitä selvittyäni päätinkin fiilistellä - noh, aika kovaa. Vauhtia riittikin omaan tasoon nähden hurjasti ensimmäisen kiekan eli reilut 20 km (Kiskon pyörämatka on noin 3 km ylimittainen). Masentavaa se silti oli kun porukkaa kiitää oikealta ja vasemmalta ohi. Onneksi enimmäkseen kuitenkin vasemmalta :) Selvisin kääntöpaikastakin, jota piti myös etukäteen vähän jännittää (amatöörillä ajatukset näyttää olevan epäoleellisissa asioissa). Toisella kiekalla vauhti ihan luonnostaan vähän kuitenkin laski ja viisi kilometria ennen maalia alkoi takareidet ilmoittelemaan krampista. Järkeilin onneksi, että juoksussa käytän enemmän etureisiä ja pohkeita, joten en sitä murehtinut enempää. Reitillä oli kuitenkin vauhdikkaita laskuja (maksimit 52 km/h oli henk.koht. nopeusenkka) ja vastaavasti sitten ihan hapottavia ylämäkiä. Aivan toista kuin viime vuonna tasaisten teiden Nokialla. Mittarin mukaan keskinopeus 43 km matkalla oli kuitenkin 29 km/h, joka on lähes sama kuin viime vuonna puolta lyhyemmällä kisamatkalla. Jotain on siis tapahtunut - edistymistä?

Viimeinen vaihto edessä

Juoksussa jalat olivat tönköt ensimmäiselle kääntöpaikalle eli 2,5 km. Tein kuitenkin päätöksen, että kävelemään en lähde ja se pitikin loppuun asti. Pystyin ehkä hieman rennommin juoksemaan puolimatkaan ja siitä sitten sisulla loppuun. Pidin itseäni ihan kohtuullisena juoksijana, mutta suhteessa muihin taisin kuitenkin yllätyksekseni olla huonompi juoksussa kuin pyöräilyssä.

Maali!
(Kameran takana mieheni ja taustalla kannustusjoukot: tytöt ja isovanhemmat)

Tuliaisina reissusta oli hyvä mieli, kuollut olo, paarman purema ja hitunen lisää motivaatiota jatkaa tämän lajin harjoittelua. Tavoiteaikani 3h10min alittui reilusti. Loppuaikani oli 3.04:32. Kaikki tulokset täältä.

Avovesiuintia

Olen nyt totutellut uimaan myös märkäpuvulla. Ensimmäiset kokeilut oli hupaisia, kun puku kellutti kovasti ja jalat huiteli taivaissa. Lisäksi puku kiristi kaulausta ja puristi hartioisti uinnin aikana. Parin kerran jälkeen toivoin hellekesää, että voisin uida avovesiuintini uikkareissa.

Uintitreeniä meressä, Kustavissa

Mutta niin siinä vaan on käynyt, että kelluntaominaisuuksiin ja tiukkaan asuun on jo vähän tottunut. Viimeisin sinetti tuli tämän viikon Kuusijärven Helsinki Triahtlonin 1500 m avovesiuinnissa. Aika oli sen verran hyvä (20:30) uikkareilla uineisiin treenikavereihin, että oli myönnettävä myös ajallinen etu. Lisäksi huomasin, että teen jaloilla paljon vähemmän töitä kuin normi uintitreeneissä/kisoissa. Tämä on kyllä aika tärkeää jos uinnin jälkeen on edessä vielä pyöräilyä ja juoksua.

Niinpä taidan jatkossakin vetää kumipuvun päälle ainakin triathlon mittelöihin lähdettäessä, jos se vaan lämpötilojen puolesta on sallittua.

Välineurheilua 2

Viime vuonna tähän aikaan en ollut vielä montaa kymmentä kilometriä pyöräillyt. Eipä nuo treenimäärät nytkään päätä huimaa. Olen kuitenkin pari kertaa ulkoiluttanut kilpuriani pidemmän lenkin merkeissä. Pyöräily on ehdottomasti huonoin lajini ja olen siinä kyllä todella amatööri isolla A:lla. Totesinkin, että jos pyöräilyyn tarvittaisiin ajokortti tuskin pääsisin inssistä läpi. Mutta sitkeästi yritän kuitenkin viedä tätäkin lajia uudelle tasolle.

Tämän vuoden juttu näyttää kohdallani olevan välineurheilu. Kilpurini sain jo toki viime vuonna, mutta tänä vuonna vihdoin rohkaistuin kokeilemaan lukkopolkimia. Parin pitkän lenkin kokemuksella näytän pysyvän niillä pystyssä ja pääsevän mukavasti eteenpäin. Siinä kait tärkeimmät kriteerit. Työmatkaa tulen kuitenkin vielä taivaltamaan hybridilläni turvallisesti lenkkarit jalassa.

Tasapuolisuuden nimissä piti vielä juoksuvarustustakin päivittää. Lenkkarit olikin jo hankintalistalla, mutta uutena  kokeiluna hankin sinne oman jalan mukaisesti muotoillut pohjalliset. Parin lenkin jälkeen vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Yhteenvetona voinee sanoa, että hyvät ja toimivat välineet tuovat mukavuutta treenaamiseen. Parhaimmassa tapauksessa myös estävät vammoilta. Kuntoa ne eivät kuitenkaan kohota, siihen kun auttaa vain raaka työ.

Jalkineita joka lähtöön

Matkasuunnitelmia

Syksyn kilpailumatka on matkustamista vaille valmisteltu. Lentoliput hankittiin jo joulukuussa ja hotellihuone varattu tammikuussa. Viimeisimpänä lajien valinnat ja ilmoittatumisplankettien lähettäminen uimaliittoon. Uimaliitto vielä leimaa paperit ja laittaa ne sitten suoraan kisajärjestäjille.

Viime viikon pommitin sähköpostilla erinäisiä tahoja ja selvitin tarvitsemmeko viisumia Venäjälle. Välilaskumme on Moskovassa ja vaihtoaika muutaman tunnin. Tuntui järjettömältä hankkia monen kymmenen euron viisumi transit-alueella oleiluun. Lopulta selvisikin, että emme tarvitase edes kauttakulkuviisumia.

Vielä tosin mietin, että päivitänkä passini. 9 vuotta se on palvellut ja vuosi olisi toki jäljellä, mutta se tärkein sivu on lähtenyt repeytymään kummastakin reunasta. Taidan ottaa varman päälle ja vielä kesän aikana hankkia uuden passin.

Lajivalikoimassa en itselleni paljon armoa antanut. Joka päivälle on lajeja ja pisimmästä päästä. Kaiken kruunaa viikon kisarupeaman päälle uitava 3 km avovesiuinti.

Tuleva kisa-allas Jaltalla, Ukrainassa

Välineurheilua

Niin siinä vain kävi, että ostin itselleni märkäpuvun. Entisenä uimarina olen aina pitänyt märkäpukua hieman epämukavan näköisenä. Kipukynnys avoveden lämpimyydessä menee kuitenkin lämpimiin allasvesiin tottuneella aika alhaalla. Päädyin siis varmistamaan varman kisoihin lähdön tulevan kesän lämpötiloista huolimatta.

Aika high-techiähän nuo tri-puvut näyttävät nykyisin olevan ja se toki takaa myös korkean hinnan. Joustavat kuitenkin vaativassakin käytössä ja kait se on pakko uskoa, kun pukua kauppasi Suomen yksi parhaista triatleeteista Scorpionstoresta. Sittenhän se selviää kun pääsee avoveteen kokeilemaan. Ei kuitenkaan ihan vielä tarkene edes puvun kanssa...

X-terra vector pro märkäpuku

Sairastelua

Ei ole ollut tarvetta tännekään päivittää mitään. Ehdin muutamat mukavat keväiset lenkit vetämään ja vain haaveilemaan pyöräilystä kun iski nuha. Ei paha ollenkaan, ei kurkkukipua, mutta kuitenkin hieman voipunutta ja tukkoista oloa. Sitten päälle alkoi särkeä ylähampaita. Meni siinä jokunen päivä ennen kuin tajusin, että poskiontelothan ne siellä ilmoittelee itsestään. En siis joutunut varaamaan aikaa hammaslääkärille vaan ihan tavalliselle lääkärille. Ja niinhän se oli, että antibioottikuurilla jatketaan seuraavat päivät.

Nyt siis jatkan kärvistelyä, kun ei voi tehdä yhtään mitään ja kerään mielettömät motivaatiot aloittaa treenit kohti Kiskoa.

Näin kesän kynnyksellä tekee mieli palata viimekesäisiin tunnelmiin.

Kotka Masters SM kisaraportti

Nyt olen vihdoin ajatuksella katsonut uituja aikoja läpi ja tehnyt mielessäni pientä kisa-analyysiä. Ensinnäkin ennen kilpailuja jännitin hieman hääppöistä viimeistelyäni. Kaksi viikkoa ennen kisoja vietimme rentouttavan loman Vierumäellä, jossa uinnille ei juuri jäänyt sijaa. Tavoitteena oli hiihtää paljon ja tehdä peruskuntoa kesän pitkille koitoksille. Lisäksi tosiaa loukkasin typeryyksissäni niskani takaperinkuperkeikka kokeilussani. Viimeinen viikko ennen kisoja meni täysin työkuvioihin uppoutuneena. Vaikka viikko olikin rankka monine lentoineen ja pitkine kokouspäivineen, niin kevään näkeminen Kroatian Zagrebissa kyllä kohotti kovasti mielialaa. Jälkikäteen voi viisaana todeta, että viikon urheilemattomuus taisi tuoda hyvän keventelyn kisoihin.

Itse masters SM-uinnit alkoivat jo perjantaina pitkien matkojen koitoksilla. Päätin sivuuttaa omasta ohjelmasta nämä jo siitäkin syystä, että tiesin palaavani työmatkalta to-pe välisenä yönä. Matkasimme kuitenkin kisapaikalle jo pe-iltana.

Lauantaina henkilökohtaisina lajeina oli edessä 200 m sekauintia sekä 200 m selkäuintia. Lisäksi viesteissä olin mukana uimassa 50 m selkäuintia ja 50 m vapaauintia. Olen kova jännittämään kaikkia kilpailuja ja niinpä kilpailut on aina mukava aloittaa viestillä, jossa painetta voi jakaa seurakavereiden kanssa.

50 m selkäuinti meni kelvollisesti aikaan 35,92. Uinti Kotkan altaassa on hieman haastavaa, sillä toisen pään käännös on hankala hahmottaa. Allas on toisesta päästään n. 4 m syvä ja seinän etäisyyden hahmottaminen vähintäänkin hankalaa. Lauantaiaamun verryttelyssä yritin tätä hahmottaa, mutta varsinkin tässä ensimmäisessä lajissa huomasin vielä kyttääväni seinää ihan liikaa. Selässä varsinkin pitäisi luottaa siihen miten lippuilta ne vedot aina osuu kohdalleen eikä mahalleen kääntyessä pitäisi olla epäselvää miten käännös tehdään. Viestissä joukkueemme sijoittui kuitenkin mitallisijoille kolmanneksi.

Ensimmäinen henkilökohtainen lajini oli sitten 200 sku, josta jo laitoinkin hienon videon edelliseen postaukseeni. Ajallisesti se ei ollit kovin hääppöinen, mutta toisaalta kokemus oli oikein mukava ja pitkästä aikaa rintauintikin tuntui vievän enemmän eteenpäin. Loppuaika 2.53,08 ja omassa sarjassa sija 2/4. Näytin päihittäneen myös nuoremman ikäsarjan uimarit vaikka sitten vanhemmista löytyikin jo kovempia tekijöitä.

Aamujakson päätti taas viesti, jossa 50 m vu sujahti aikaan 32,86. Todella hitaan vaihdon kun olisin saanut osumaan nappiin niin olisi tietenkin aikakin ollut hitusen parempi. Kokonaisuudessaan joukkue ylsi sijalle 2, joten aamun kaikista lajeista tuli mitali.

Aamu ja iltajakson väliin jäi ainoastaan parin tunnin tauko, jonka aikana pikaiset syömiset ja vajaan puolen tunnin torkut. Iltajakso alkoikin heti henkilökohtaisella 200 m selkäuinnilla. Siinä onnistun aina saamaan aikaan erityistä jännistystä, sillä se on ollut aikoinaan päämatkani. Onnistuminen siinä tarkoittaa nappisuoritusta ja aivan hirveitä maitohappoja. Valmistautuminen keskittyy siis pääosin henkiseen kivunsiedon voittamiseen. Uinti tuntui onneksi jo alkuverryttelyssä hyvältä. Teknisesti voisi sanoa, että itse uinti meni hyvin (ainakin niiltä osin joita muistan). Koska vierelläni oli minua paljon kovemmalla ajalla ilmoitettu uimari, olin hieman hämmentynyt hänen jäätyä minusta jonkun metrin jälkeen heti alkumatkasta. Lopussa saimme vielä aikaiseksi pienen kiritaistelun. Uimani aika olikin vasta hämmentävä. Paransin lokakuussa uitua aikaa absoluuttisesti 12 sekuntia, jos vielä ottaa pitkän radan hyvitykset pois parani aikani 8 sekuntia. 200 m kilpailumatkalla se on aivan älyttömän hyvä parannus. Loppuaika oli 2.44,26. Ainoana sarjani edustajana sain kultaa, mutta kultaakin arvokkaampaa oli tuo hieno uitu aika!

Koska kilpailut käytiin Kotkassa,  päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja vietin mukavan lauantai-illan ja yön kummipoikani perheen luona Haminassa. Sunnuntai aamun herätys oli hieman karun oloinen kesäaikaan siirtymisen vuoksi. Onneksi kuitenkin sain kyydin Haminasta Kotkaan ja lisäksi tapojeni vastaisesti menin verryttelemään juuri ennen kilpailujen alkua.

Viimeisen päivän koitokset alkoivat viestillä, jossa uin 50 vu aikaan 32,38. No olihan se himpun parempi kuin edellisen päivän vastaava ja vaihtokin osui vähän paremmin kohdalleen. Mukava irroittelu ennen henkilökohtaista koitosta.

Halusin kokeilla miltä tuntuu kun lähtee kovaa ja rohkeasti uimaan niinkin pitkää matkaa kuin 400 vu. Siinä onnistuinkin mielestäni hyvin ja en edes pahasti hyytynyt loppua kohden. Loppuaika 5.19,26 on ihan tyydyttävä. Tein samalla väliaikana uuden 200 vu ennätykseni (2.33,89), joka myös puhuu tuon reippaan alun puolesta. Vielä vähän kestävyyttä ja uskoa itseen niin saan loppuajankin hinattua hieman eri lukemille. Sijoitus 1/5 omassa ikäsarjassa.

Päivän päätti satasen viesti, jossa oma osuuteni 100 vu meni aikaan 1.10,09. Joukkueemme voitti ja kirjasi sekä SE:n että PE:n omiin nimiinsä - ei hullumpi päätös kisaviikonlopulle.

Harjoitus tekee mestarin

Tähän ikivanhaan sanontaan on kait uskominen. Sen verran hyvin meni viikonlopun kilpailut, että olen kyllä todella tyytyväinen suorituksiini ja myös järkevään harjoitteluun edellisten kilpailujen jälkeen. Olen päättänyt, että en tee sitä samaa virhettä kun teinivuosinani. Eli treenaisin määrällisesti itseni kyllästymispisteeseen ja täydelliseen jumiin. Siinä olen onnistunut. Koko ajan on tosin sellainen olo, että pitäisi harjoitella enemmän ja sehän tietenkin pitää motivaatiotason varsin hyvällä korkeudella. Lisäksi on virkistävää havaita, että teknillisestikin voi vielä kehittyä näin aikuisiälläkin. Kiitos loistavan valmentajamme, joka tuo täysin uusia ideoita ja ajatuksia uintiin.

Kiitos myös seurakaverilleni, joka kuvasi viikonlopun kilpailuissa 200 m sekauintisuoritukseni. Sitä varmastikin katson moneen otteeseen ja mietin, mitä voisin vielä parantaa. Heti tuli puolen tusinaa ajatusta tekniikan hiomisesta, joten altaaseen on taas kova kiire takaisin.

Seuraaviin todellisiin uintikoitoksiin on aikaa reilu 5 kk, joten nyt pitäisi suunnata katsetta myös niihin muihin lajeihin. Eilen illalla etsiskelin alkukesälle sopivaa puolimaratonia, mutta en vielä toistaiseksi onnistunut siinä. Muutamia rajoituksia aikataulullisesti on, joten ehkä täytyy vain keskittyä noihin muihin  lajeihin. Joka tapauksessa juoksuharjoittelu ja pyöräilyt pitäisi nyt vihdoin aloittaa todenteolla.

Hyvältä näyttää

Nimittäin treenipäiväkirja.

Etsin loppuvuodesta hyvää tapaa kirjata treenejä ylös. Mitään kriteerejä täyttävää valmista pohjaa ei tuntunut löytyvän. Siinä tuli olla mahdollisuus kirjata useita lajeja, seurata käytettyä aikaa tai matkaa tai molempia. Sekä tietenkin joskus tulevaisuudessa laskea kertyneitä treenejä määrällisesti, ajallisesti tai matkallisesti. Niin ja rasitustasonkin vielä halusin sinne lisätä fiilispohjalta. Päädyin lopulta itsetehtyyn Excel-taulukkoon.

Sen verran paljon siitä kotona murisin, että sain joululahjaksi oman perusPolarin (RS300x). Treenipäiväkirja toimii verkon kautta (polarpersonaltrainer.com) ja sinne voi lisätä myös harjoitukset joissa ei ole sykemittari mukana. Käytännössä suurin osa harjoituksistani onkin nyt talvella tullut tehtyä ilman sykemittaria. Minä kun en uidessa tykkää tuota mittaria käyttää. Uidessa tuo kello tuntuu oudolta kädessä.

Polar RS300x

Olen kyllä ollut ihan tyytyväinen kyseiseen vempeleeseen. Ei siinä kaikkia herkkuja ole, mutta perustiedot antaa kuitenkin kuten treenin keston, maksimisykkeen ja keskisykkeen.

Latasin ja kirjasin siis juuri ylös tuonne treenipäiväkirjaani kaikki edellisen kahden viikon treenit. Täydeltä näyttää ja niinhän se loman jälkeen kuuluukin :) Ensi viikolla sitten palautellaan ja painetaan töitä. Olen nimittäin kolme päivää työmatkalla tuolla keski-Euroopassa. En aio tehdä Stubbeja ja käydä lenkillä ennen aamupalaa tai puntilla lounastauolla. Illatkin on jo varattu isäntien toimesta. Palautuminen tekee varmasti hyvää tottumattomalle kuntoilijalle ja ensi viikonloppuna onkin syytä olla iskussa Kotkan SM-uinteihin.

Tässä vielä lyhennelmä treenipäiväkirjan annista:
Ti 8.3. kuntopiiri 0,5 h + uinti 1h
Ke 9.3. Hiihto 1h
La 12.3. Kehonhallinta 45 min + Zumba 45 min
Su 13.3. Hiihto 1 h
Ma 14.3. Hiihto 1h 15 min
Ti 15.3. Uinti 45 min + Hiihto 1 h + Kuntonyrkkeily 45 min
Ke 16.3. Hiihto 1h 20 min
To 17.3. Hiihto 1h 30 min + vesijumppa 45 min + uinti 15 min
Pe 18.3. Hiihto 30 min + kahvakuula 45 min
Su 19.3. Uintikilpailut (800 vu 11.01,19)

Kahdelle viikolle yhteensä 14 h treenausta. Josta tosin suurin osa on seitsemän päivän sisälle mahtuvia treenejä. Ei noi määrät nyt tietenkään päätä huimaa, kun miettii millaisia määriä joskus teininä tuli vedettyä, mutta nyt, tässä ja näillä resursseilla aika loistavasti! (Tässä ei ole laskettu niitä pulkkamäki, leikkipaikka, jumppasali, kylpylä tunteja. Niitä kun lomalla lasten kanssa tulee...)

Setti loppui vielä varsin mukavasti seuran sisäisiin kilpailuihin. Siellä käväisin puntarilla pitkästä aikaa ja sain varsin mukavia tuloksia. Tulokset itse uintisuorituksestakaan eivät olleet pöllömmät! Tästä on mukava aloittaa tiukka työputki kohti kesälomaa.

Ihana ryytymys

Olen ollut tosi tyytyväinen tähän hiihtolomaan. Sen sijaan että olisimme matkustaneet vajaat 1000 km pohjoiseen, kärsineet lasten kärsimättömistä kysymyksistä "joko ollaan perille" ja hiihtäneet koko viikon ja pelkästään hiihtäneet, päätimmekin suunnata Vierumäelle. No juu, maisemat ei ehkä vedä vertoja Lapin vaaroille ja tuntureille mutta peruskuntoa on täälläkin saanut kohotettua. Ja vaikka hiihto onkin mukavaa niin viikon urheilulomalla on ihan kiva tehdä muutakin. Tähän mennessä jokapäiväisten hiihtolenkkien lisäksi olen käynyt viidessä eri "jumpassa" kuten kuntonyrkkeilyssä, kehonhallinnassa jne. Lisäksi pakolliset pari uintitreeniäkin olen päässyt vetämään.

Ei vielä kertaakaan, missään olla majoituttu näin lähelle latua. Sen lisäksi että voi tarkistaa hiihtäjien tiheyden ladulla, majoittuminen ladun vieressä helpottaa hiihtämään lähtemistä. Lastenkin kanssa on helppo kävästä ladulla. He kun eivät vielä järin pitkiä pyrähdyksiä jaksa. Ja kuten jo edellisessä postauksessa kirjoitin, ladut on suhteellisen helpot. Variaatioita ei ole niin paljon kuin Lapissa, mutta kelpo lenkit täälläkin saa aikaiseksi.

Myös sää on suosinut. Ekat hiihdot vedettiin pilvisessä ja jopa vesisateessa, mutta viime päivät ovatkin olleet todella loistavia - aurinkoa kirkkaalta taivaalta. Niinpä iloista mieltä on riitänyt väsyneestä kropasta huolimatta.

Vierivä kivi ei sammaloidu

mutta niskat siitä voi saada kipeäksi.

Meinasi loma alkaa hieman ikävissä merkeissä. Innostuin verestämään muistoja ja ei siitä nyt niin montaa vuotta voi olla kun viimeksi on kuperkeikkoja tehnyt. Etuperin vielä meni vauhdilla ja ilmankin vauhtia. Päätin varmistaa takaperin kuperkeikan onnistumisen reilulla vauhdilla. No menihän se ja rusahdusten kera. On niska ja yläselkä ollut varsin kipeänä pari päivää. Eka yö oli tuskainen mutta kyllä nyt jo helpottaa. Selvittiin onneksi säikähdyksellä.

Ladulla on ollut mukavaa. Vieumäen ladut kun on niin leppoisat. Hiihtoseurakin on varsin laadukasta. Viikonlopun Salpausselän kisat on tuonut tänne parinkin eri maan maajoukkuehiihtäjiä. Suuntaavat tästä piakkoin Cupin päätökseen Ruotsiin.

Huomenna olisi tarkoitus yrittää suunnata aamu-uinnille sen aikasesta ajankohdasta huolimatta. Josko lähtö onnistuisi paremmin, kun on sen ihan kirjannut ylös näin julkisesti.

Toipumista viikonlopusta

Olin niin puuhakas viikonloppuna, että se näyttää kostautuvan näin maanantaina. Hieman flunssainen ja saamaton olo.

Eiliset seuran sisäiset kilpailut meni aivan loistavasti. En ole koskaan ollut kovin kiinnostunut sprinttimatkoista. Luonnollinen syy siihen lienee se, että en ole ollut niissä mitenkään hyvä. Nyt kuitenkin 50 metrin perhonen on parantunut tammikuusta uiduista viriileistä ajasta 35,49 eilen uituun aikaan 34,71. Aika kun paranee niin kiinnostuskin kasvaa! Vielä jäi parannettavaakin, kun maalintulo ei mennyt ihan nappiin. Katsotaan sitten miten tässä taas vuodessa kehittyy. Tuskin tätä tulee uitua ennen seuraavia viriilejä vinstoja.

Kevätauringon paistaessa tuli myös viikonloppuna siivoiltua kotona. Aurinko ikävästi paljasti kaikki pienet käden jäljet ikkunoissa ja villakoirat ympäri asuntoa. Ikkunan pesuun en niin jaksanut panostaa, mutta tulipa nyt pahimmat pyyhittyä pois. Varsinainen yllätys tuli imuroidessa. Vanha imuri sanoi sopimuksensa irti ja lauantaina juuri ennen kauppojen sulkeutumista mies kävi hakemassa uuden "menopelin". Uusi on ainakin merkiltään taattua laatua ja ostokriteerinä oli kuulemma muista poikkeava vihreä sähköjohto :) Kyllä nyt on emännällä ilo imuroida...

Viikon treenirupeama oli pitkästä aikaa kuitenkin ihan kelvollinen näin sairastelun keskellä. Itse en onneksi ole sairastanut, mutta pikkuväen sairastelu vie kyllä puhtia äidiltäkin.

Maanantai: lepo
Tiistai: sauvakävely 1h
Keskiviikko: Uinti II-alue / 3,1 km
Torstai: kuntopiiri 30 min + uinti III-alue / 3km
Perjantai: lepo
Lauantai: hiihto 1h
Sunnuntai: uinti 1km (kilpailut)

Erikoisempaa uintivarustelua

Hiihtoa keväthangilla

Siitä onkin jokunen viikko aikaa, kun viimeksi olin suksien päällä. Tänään kuitenkin oli päästävä upeaan kevätsäähän nautiskelemaan. Olisin mieluusti suunnannut järven jäälle Oittaalle, mutta kova tuuli muutti suunnitelmia. Gumbölen golf-kenttä on leppoisan maltillinen nousujen suhteen ja pituutta on kuitenkin mukavasti reilu 5 km. Lisäksi siellä on harvoin ruuhkaa ladulla kuten Oittaalla. Näin tänäänkin. Parkkipaikka oli sekä Gumbölen että Kauklahden päässä aivan täynnä, mutta se ei näkynyt ladulla. Tuulikin häiritsi vain paikoin.

Koska edellisestä sivakoinnista oli aikaa ja huomenna on edessä vielä seuran sisäiset uintikilpailut, piti matkallisesti ja vauhdillisesti yrittää kevyellä kaavalla. Luistelutyylillä se keveys ei aina ole kyllä helposti toteutettavissa. Niinpä nytkin ylämäissä syke nousi ja tasaisella ojentajat lauloi. Parin kiekan lenkille keskisyke asettui 160 tienoille - se siitä kevyestä lenkistä.

Tekniikka tuntuu aina olevan hukassa tauon jälkeen ja niinpä nytkin oli vaikeuksia saada eri tyylejä toimimaan. Helpoin tyylini on vuoroluistelu niin, että työntö tulee oikealle jalalle. Se vaan on turhan yksipuolista ja niinpä väkisin väännän vuoroluistelua myös vasemmalle. Pitäisi ihan nähdä videolta mikä kumma siinä mättää, kun tuntuu niin tökkivältä. Välillä talven aikana sain vassun kulkemaan tosi hyvin, mutta eipä siinäkään nyt oikein rytmiä löytynyt.

Toiveissa on, että säät suosisivat vielä pari viikkoa. Viikon päästä olisi edessä hiihtoloma ja tarkoituksena sivakoida vähintäänkin riittävästi. Josko sitten saisi nuo tekniikatkin taas kuntoon ja muhimaan ensi talvea varten. Sillä siihen ne tämän kevään hiihdot taitavat jäädäkin.

Takapihan lumikasa odottaa lapioijaa

Suolaa ja pippuria

Olen yllytettävissä. Joskus jopa yllytyshullu. Varsinkin jos se liittyy urheiluun ja rajojen kokeilemiseen. Pidän haasteista ja tunnustan, että joskus lähden leikkiin liiankin kevyin eväin. Lopussa kuitenkin kiitos seisoo. Välillä ehkä jo matkan varrellakin. Kuten silloin kun triahtlonissa uinnin jälkeen nousee ensimmäisten joukossa kuivalle maalle. Hetkeni huipulla, sillä pyöräilyssä olenkin pujottelukepin roolissa. Entäpä silloin kun marathonilla ihmiset kannustavat kilometrikaupalla reitin varrella. Tai kun yksin keskellä metsää näkee vilahduksen rastilipusta ja tietää löytäneensä rastin.

Itse kilpailusuoritukseen liittyy kuitenkin paljon työtä ja siitäkin on tehtävä itselleen mielekästä. Vaikka nautinkin kovasti maitohapoista ja tiukoista treeneistä, rakoista pitkän lenkin jälkeen tai väsymyksestä leiriviikonlopun aikana, niin kyllä ne mukavat, samanhenkiset ihmiset ja treenikaverit tekevät tästä kaikesta vieläkin haluttavampaa. On mukavaa jakaa tuntemuksia samanhenkisten kilpaurheilijoiden kanssa, mutta unohtamatta rentouttavaa höpötystä työkaverin kanssa pyörämatkalla kotiin tai maailman avartamisesta saunassa uintitreenien jälkeen.

Jos vaikka olenkin yllytettävissä, niin olen minäkin hyvä innostamaan muita mukaan liikunnan ja urheilun pariin. Oli se sitten sauvakävelyä, tekniikkakurssia tai marathon juoksua. Erityisesti erään tuttavan houkutteleminen ensimmäiselle marathonille on ollut onnistunut veto, nyt hänellä taitaa olla takana jo kymmenkunta hienosti juostua marathonia.

Kertokoon tämä blogi siis kaikesta siitä mitä urheilu elämääni tuo. Se on elämän suola. Koska elämä on välillä muutakin kuin pelkkää urheilua ja itseensä panostamista, menköön vielä pippuritkin päälle!

Tyttäreni parin vuoden takaa