perjantai 16. elokuuta 2013

Kesäharrastukseni triathlon

Kesäharrastukseni muuttuu kesä kesältä vakavammaksi. Tänä kesänä tavoitteeni oli osallistua jo huikasevasti kahteen kilpailuun edellisen kesien yhden sijaan.
Kisko-triathlon 2013, miesten lähtö

Kesäkuun alun Sääksi-triathlonin sprinttimatka (750-20-5) oli tarkoitus olla mukava harjoitus Kiskon perusmatkalle. Perusmatkaa pitempiä matkoja en ole harkinnutkaan ja tuollainen vajaan kolmen tunnin ponnistus onnistuu näillä treenimäärillä ja uimarin pohjilla vielä mainiosti.

Sääksi tarjosi mukavat puitteet kirkkasvetisen, lähdepohjaisen järven ja suhteellisen tasaisen maaston muodossa. Kävimme paria viikkoa aiemmin testaamassa pyöräreitin. Päätimme myös samassa yhteydessä tulla kisapaikalle jo edellisenä iltana ja yöpyä läheisellä opistolla. Kisa kun alkoi jo klo 9.

Itse kilpailu meni uinnin osalta kohtuullisesti. Ikäsarjojen SM-lähdössä miehet ja naiset starttasivat yhtäaikaa. Änkesin eturiviin ja pelkäsin isojen korstojen jyräävän mut lähtöjuoksussa (järvi oli jonkin matkaa varsin matalaa), mutta ihan hyvin pääsin uinnin päälle. Uintiseuraa riitti hyvin ja lopussa vielä ohittelin hyytyviä lihaskasoja. Ihan parhaaseen vauhtiin en mielestäni päässyt.

Pyöräily meni huikasevan reipasta vauhtia ja nautin vauhdin hurmasta. On se jännä etten näytä saavan tuollaista menoa irti muuten kuin numerolappu rinnassa. Porukkaa tulikin alussa vain maltillisesti ohi. Loppumatkasta reitti muuttui mäkisemmäksi ja allekirjoittaneen jalat hapotti. Mukavasti kerrytetty reilun 30 km/h keskarit alkoi tippumaan, mutta selvisin kuitenkin kohtuullisen voimissani vaihtoon.

Juoksu lähti yllättävän kepeästi vauhtiin ja ohittelin pari tyyppiä ja olin kolmannen peesissä varsin pitkään. Tämän leidin ohitin reilu kilometri ennen maalia. Paljon ei loppumatkalla tehoja kropasta kuitenkaan saanut irti ja niinpä loppukirissä tämä ohitettu meni menojaan. Tuloksista vielä selvisi, että kisasimme samassa sarjassa, höh!
Tässä vielä iloisesti edellä.

Kokonaisuudessa olin kisaan erittäin tyytyväinen. Kaikki ennakkoon ajatellut tavoiteajat paukkuivat rikki. Sijoitus SM-sarjassa (N35-39) oli lopulta 7. mutta iloisesti yllätyin siitä tosiasiasta, että mitallille matkaa oli vain 1,5 minuuttia (loppuajan ollessa 1h25min). Kilpailun tasosta mulla ei toki ole mitään tietoa, kun en kanssakilpalijoita (vielä) kovin hyvin tunne. Mutta näillä treenimäärillä täytyy olla vain tyytyväinen.

Iloinen kesäkauden aloitus vaihtui siis jo aikaisemmin mainitsemaani sitkeään yskään. Kiskossa olin kuitenkin mukana kisaturistina ja mukava ensikokemus sekin. Kameralla oli töitä ja sekin oli varsin vauhdikasta puuhaa. Loppukesästä en enää kisoihin halunnut ilmoittautua, koska keskittyminen kohti uinnin EM-kisoja on kuitenkin päätavoitteeni.

Muitakin merkkejä kesäharrastuksen vakavoitumisesta on havaittavissa. Pyörälenkit ovat pidentyneet ja talven harjoittelua on täydennetty spinningin muodossa. Pyörääni on ilmestynyt lisätangot, joita kaikista ennakkomanaamisista huolimatta olen oppinut käyttämään. Juoksuunkin olen panostanut vähän enemmän ja lisännyt juoksu(kisoja)tapahtumia ohjelmaan. Ensi vuonna ollaan taas uuden tilanteen edessä kun olen suunnitellut jättäväni uinnin MM-kisat Kanadassa väliin ja kesä on niin sanotusti vapaa täytettäväksi vaikkapa triathlon kisoilla.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kotimainen avovesikausi

Eilen sai päätöksensä kotimaan avovesikausi. Itselläni kausi on ollut lyhyt mutta ytimekäs. Avovesitreenit voi laskea kahden käden sormilla. Kisoja oli kahdet. 
Pitkäjärven yliuinti uidaan heinäkuun lopussa Espoossa. Tapahtumaan olen osallistunut jo useana vuotena ja tänä vuonna oli pahimmat sinileväesiintymät minun aikanani, mutta minua se ei niin haitannut. Levät näytti painuneen rantaan ja matkalla en haistanut enkä maistanut mitään. Matkaan lähti 35 uimaria ja itse rantauduin viidentenä. Tällä kertaa uin matkat yksin eikä kiriapua tai suunnistuapua ollut. Yllätyksekseni paransin kuitenkin reittiennätystäni minuutilla. 2,1 km taittui aikaan 31min17s.
Tiukka irvistys uinnin jälkeen. Hieman hengästytti!

Avovesiuinnit SM-kilpailut uitiin eilen 10.8. Kangasalla. 3 km koitokseen lähti omassa 35-49 vuotiaitten sarjassa 9 uimaria. Vesi oli tällä kertaa yli 20 asteista ja siis varsin mielyttävä verrattuna viime vuoden alle 18 asteeseen. Mestaruuteen sai tänä vuonna tehdä ihan kunnon päivätyön kun kakkoseksi tullut oli koko matkan näköetäisyydellä. Matka uitiin kuutena 500 m lenkkinä. Suunnistus oli yllättävän haasteelista tällä kertaa. Soutustadionin pienet ja valkoiset reittipampulat oli hankalat minulle ja jouduin katsomaan suuntaa turhan usein. Käännökset sen sijaan meni mukavan vauhdikkaasti. Vaikka en mitenkään hissukseen muitakaan kierroksia mennyt niin viimeiselle kierrokselle yritin vauhtia vielä lisätä. Viimeisen reilun 200m suoran painelin kyllä aivan kaikki pelissä. Päätin, että loppukiriin tätä taistoa ei viedä ja niin tuo taktiikka puri. Mestaruus tuli 25 s erolla!
Ryhmähenkeä parhaimmillaan! Masters naiset juuri ennen lähtöä.
Taas irvistellään. Voittajan on helppo hymyillä!

Kausi jatkuu vielä Mastersien EM-uinneissa Hollannin Eindhovenissa syyskuun alussa. Siellä minulla on puolustettavana kahden vuoden takainen avoveden EM-hopea. Sarja on tosin vaihtunut, mutta taistelemaan lähdetään. Uinti siellä on mielenkiintoinen. Reitti on kaupungin keskustan kanaalissa ja suora 3 km reitti. Käännöksistä ei siis tarvitse murehtia, muta toisaalta välimatkojen arviointi voi olla haastavaa. Pari siltaa matkalla on, joten hieman tarvinnee reittiin tutustua etukäteen.
(Kuvat Maikki Torsti)